• broken image

    Keiteleen kesäteatteri

    Pelkkää teatteria jo 40 vuotta

  • Vuosi 2023on välivuosi

     

    Keiteleen kesäteatteri on tehnyt teatteria vaihtelevalla menestyksellä yli 40 vuotta.

    Vuosi 2023 on välivuosi, jolloin taiteellinen jäsenistö saa pitää ansaittua lomaa ja syyskokouksessa 2022 valittu johtokunta keskittyy hallinnon ja talouden kehittämiseen sekä teatteritoimintojen uudelleen järjestämiseen.

     

    Kauden aikana toteutetaan joitakin kulttuuritapahtumia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Seuraa ilmoitteluamme Facebookissa ja täällä.

     

  • Teatterielämyksiä tarjolla!

    Lukuharjoitukset menossa

    Maarit Niiniluodon romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Markku Savolainen

    Ohjaus Jyrki Ojapelto

    Musiikkitaustat Robi de Godzinky ja Esko Soinne Markku Lassanderin sovituksiin

    Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Oy

     -  Teos on alun perin ohjattu estradinäytelmäksi Kotkassa 1995. Keiteleellä se toteutetaan musiikkinäytelmänä. Teosta voi luonnehtia elämänkaari näytelmäksi, sillä se kertoo kotkalaisen sisarusparven huikean matkan yksinhuoltajaäidin luotsaamasta lapsuudesta kansainvälisiksi kuuluisuuksiksi mm. Saksassa ja Ruotsissa. 

    Näytelmässä on runsaasti tunnettujen kansainvälisten ja kotimaisten säveltäjien kappaleita. Suurin osa ikivihreistä on Georg de Godzinskyn käsialaa, joka myös esiintyy ensimmäisessä näytöksessä. 

    Mukana nähdään useita muitakin tuon ajan tunnettuja viihde-elämän taiteilijoita: Olavi Virta sekä estraditaitelija Einari Ketolan tunnetuksi tekemä alokas Möttönen sekä joukko 1930- ja 1940 -luvun merkittäviä kevyen musiikin vaikuttajia: tuottajia, radio- ja kulttuurihenkilöitä.

    Näytelmä kertoo suomalaisen viihdemusiikin ja Yleisradion historiaa sekä sodan kuvauksia Suomessa ja Saksassa. Yksi kohtaus on radion 10 -vuotisjuhlista, jossa sisarukset esiintyvät. Näytelmässä kuullaan mm. Sulle Salaisuuden kertoa mä voisin ja Dinah. Kaikkiaan lauluesityksiä on 23 ja tämä on kautta-aikojen musiikillisin näytelmä Keiteleellä.

    Näytelmä on monella tavalla ajankohtainen. Euroopassa käydään sotaa. Korona muokkasi kulttuurielämää rankalla kädellä parin viime vuoden aikana. Keiteleellä teatteria on tehty ja tehdään kaikesta huolimatta. Näytelmän yksi kantava teema on, että vaikeinakin aikoina tulee luoda kulttuurikokemuksia - niistä saamme voimaa. 

    Ohjaaja Jyrki Ojapelto

    Ensi-ilta 7.7.2022. Esitykset keskiviikko-perjantai klo 19, lauantai-sunnuntai klo 13. Viimeinen esitys 31.7.2022.

  • Liput

    Lippuja myynnissä tunti ennen näytöstä teatterilta ja 24/7 verkkokaupassa rajoitettu määrä. Suosittelemme , että varaatte liput etukäteen, sillä emme myy täysiä katsomoita (turvavälit). Voit tilata myös isompia ryhmiä tai hankkia lahjakortin läheiselle. Pyydä tarjous!

    broken image

    Aikuisten lippu 22€

    Työelämässä oleville, 17-65 vuotiaille ja kaikille, jotka haluavat tukea teatterin toimintaa.

    broken image

    Eläkeläiset/opiskelijat/

    työttömät 20€

    Yli 65-vuoden ikä, työeläkekortti. opiskelijakortti, varusmieskortti ja työttömän todistus oikeuttavat alennettuun hintaan.

    broken image

    Ryhmälippu 18 €

    Vähintään 16 hlöä. Ryhmät 25 hlöä ilmaislippuja 1 kpl, yli 40 hlöä myös kuljettajalle ilmaislippu

    broken image

    Lastenlippu 13 €

    Lastenlippu 7-16 v. Alle 7 v ilmaislippu.

  • Teatterilaisista on moneksi

    40-vuotias Keiteleellä toimiva harrastajateatteri tuottaa pääasiallisesti musiikkinäytelmiä sekä ohjelmaa ja viihdykettä myös kesäteatterikauden ulkopuolella. Teatteri on tunnustettu alueensa kulttuurituottaja.

    Tarjoamme myös talkooapua: kahvituksia, järjestyksenvalvontaa ja järjestelyjä. Pyydä tarjous!

    broken image

    Teatterinäytökset

    Heinäkuussa Hietalantie 40

    KE-PE klo 19, LA-SU klo 13

    broken image

    Tapahtumat

    Järjestämme itse ja osallistumme muiden tapahtumiin. Kysy lisää!

    broken image

    Ohjelma-palvelut

    Osaavat teatterilaiset taipuvat moneksi: ohjelmallisia iltamia, runoja, musiikkia.. Kysy lisää!

    broken image

    Konsertit

    Järjestämme teatterilla ja yhteistyössä kumppanien kanssa eri puolilla tasokkaita konsertteja. Kysy lisää!

  • Tukijat ja yhteistyökumppanit

     

    Meillä on onni toimia kulttuurimyönteisessä kunnassa. Kiitämme yrityksiä, yhteisöjä ja kuntaa monivuotisesta tuesta.

    broken image

    Keiteleen kunta

    Vahvaa yhteistyötä ja tukea. Toimimme kunnan omistamissa tiloissa ja omalta osaltamme huolehdimme alueen kulttuuritarjonnasta.

    broken image

    Keitele Group

    Kunnan suurin teollisuuslaitos on panostanut kulttuuriin. Monenlaista rakennusapua on saatu. Huipputuotteita koti- ja vientimarkkinoille- ja teattereille.

    broken image

    Sepa Group

    Monipuolinen rakentajan kumppani on antanut parastaan myös teatterille. Tilojen lisäksi Sepan jälki näkyy lavasteissa.

    broken image

    K-Rauta Raatikainen

    Nippelit, nappelit ja muut tarvikkeet tulevat tästä erinomaisen palvelun yrityksestä. Tarpeisiimme löytyy takuuvarmasti jokin ratkaisu.

    broken image

    Paikallislehti "Pieke"

    Paikallislehdeltä tulee jutuntekijät, mukavat mainokset, kiinnostavat kritiikit - yhteistyöllä on pitkät perinteet.

    broken image

    Mainostuuli oy

    Mainostuuli on jo useamman vuoden huolehtinut teatterin mainontatarpeista. Pitkäjännitteisellä työllä on teatterille syntynyt oma ilme.

    broken image

    Musari

    Ari Satomaa on taikonut useana vuonna näytelmiimme upeat äänimaisemat ja kuljettanut musiikillaan tarinoita ja tunteita.

    broken image

    Jokinotkon karjatila

    Jokinotkolaiset ovat suuria teatterin ystäviä: Olipa kysymys välineiden lainasta, huippu elintarvikkeista tai puuttuvista näyttelijöistä. Laatua aina!

  • Keiteleen kesäteatteri ry

    Tervetuloa mukaan teatterin toimintaan

    * näyttelijäksi tai tuotantoon

    * jäseneksi,

    * talkoolaiseksi

    * tukijaksi

    * nuorten kesätyöhön tai

    * työharjoitteluun tai suunnittelet alanvaihtoa, ota yhteyttä KOTELO-hanke.

     

     

    broken image

    Kestävän kehityksen ohjelmamme.

    broken image

    Historiikki 1981-2021

  • Ota yhteyttä!

    Tavoitat meidät

    Hietalantie 40 72600 Keitele
    näyttämökaudella kesä-heinäkuu 9-21, muulloin 10-15
    050-555 3765
  • Teemme yhteistyötä alueen matkailuyrittäjien ja sisällöntuottajien kanssa.

    Työnalla on useita uusia tuotteita ja kehityshankkeita. Ole kuulolla ja kysy lisää.

    Teatteriretki Ylä-Savossa
    Teatteriretki Ylä-Savossa
  • Aiemmat näytelmät 2014-2022

    Keiteleen teatteri on keskittynyt musiikilla höystettyihin näytelmiin. Jos sitä ei ole käsikirjoituksessa, niin osaavat muusikot tekevät sen!

    broken image

    Kesä 2022

    Sisters keiteleläisittäin vei katsojat nostalgiamatkalle Suomen musiikihistoriaan.

    broken image

    Kesä 2021

    40-vuotis juhlavuonna oli hyvä viettää syntymäpäiviä myös näyttämöllä.

    broken image

    Kesä 2020

    Ohjaaja Katja Väänäsen löytö sopi erinomaisesti ylimeno- kauden esitykseksi.

    broken image

    Kesä 2019

    Suurproduktio toi paljon uusia näyttelijöitä lavalle ja katsojia ympäri Suomen.

    broken image

    Talvi 2018-19

    Keiteleen oma "Laila" Raili Laukkanen valloitti sydämet kerta toisensa jälkeen.

    broken image

    Kesä 2018

    Keitele toi 3:na teatterina Suomessa näyttämölle suositun tv-sarjan ja onnistui siinä.

    broken image

    Talvi 2017-18

    Keiteleläisen Janne Huttusen tähtirooli aloitti tunnettujen solistien sarjan.

    broken image

    Kesä 2017

    Teatterin suurin yleisömenestys kautta aikojen:. Tarina istui keiteleläiseen maisemaan.

    broken image

    Kesä 2016

    Haavelaivassa luotiin uutta tekemisen meininkiä yli kuntarajojen.

    broken image

    Kesä 2015

    Teatterillamme alkoivat puhaltaa uudet tuulet: Uusia näyttelijöitä ja yhteistyökumppaneita.

    broken image

    Kesä 2014

    Kohtauspaikka Maitolaituri jatkoi edellisten kesien näytelmävalintoja.